Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitin GPX-jälki

Kun etsiskelin verkosta lähiseutujen maastopyöräilyyn soveltuvia reittejä, törmäsin Arto Keipin mainioon mtbfin.eu-sivustoon ja sen kuvaukseen Salo-Matilda-Salo –maastopyöräretkestä.

Lisätutkimuksissa keskityin viralliseen Salo-Lehmijärvi -retkeilyreittiin, joka löytyy Salon kaupungin karttapalvelusta. Reitille on myös luotu oma Facebook-sivu, jossa mm. reittiohjeet sekä tietoa reitin lähellä olevista luontokohteista.

Ajelin Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitin ensimmäistä kertaa sunnuntaina 3.5.2015 läskipyörällä ees ja taas. Kiva reitti jota varmasti tulee tahkottua jatkossa lisääkin. Ei liikaa tylsää teillä ajelua, vaan suuri osa matkasta taitetaan polkuja ja metsäuria. Maastopyöräilyyn reitti on enimmäkseen helppo tai helpohko. Muutama tekninen osa ja jyrkempi mäki. Reitti on merkitty maastoon varsin hyvin punaisilla maalipisteillä ja pienillä opasteviitoilla. Reittipohja oli enimmäkseen hyvässä kunnossa; lähipäivien sateidenkaan jäljiltä kuraa ei ollut kiusaksi asti ja metsähakkuiden poluille aiheuttamia tuhoja oli vain siedettävissä määrin.

Noin 13 km mittainen reitti lähtee Salon urheilupuiston parkkipaikalta.

opaskarrta
Opaskartta Salon urheilupuistossa

Reitin noin puolessa välissä on Helisnummen partiolaavu. Tarkemmat koordinaatit löytyvät laavu.org-sivustolta. Pidin laavulla juomatauon mennessä ja tullessa. Mennessä laavulla oli muitakin, paluumatkalla oli tyhjää.

Helisnummen partiolaavun ohjetaulu
Helisnummen partiolaavun ohjetaulu. Tulenteko vaatii luvan, jota voi tiedustella eo. kuvan yhteystiedoilla.
Helisnummen partiolaavu
Helisnummen partiolaavu

Sää oli kuin morsian; kaunis mutta epävakaa. Menomatkalla sain pari pientä kuuroa niskaani. Ehdin juuri parahiksi Lehmijärvelle suojaan kahdelta rankemmalta rae-kuurolta. Kuurojen ohimenoa odotellessa pidin lounastauon. Paluumatkalla sekä paistoi aurinko että oli myötätuuli!

Salo-Lehmijärvi -hiking trail, Salo, Finland
Lounastauko räystään alla
Lehmijärven hyppytorni
Lehmijärven hyppytornissa ei ollut vielä ruuhkaa

Paluumatkan päätteeksi suuntasin urheilupuistolta torille nauttimaan jäätelön.

Läskipyörä parkissa Salon torilla
Pyörä parkkiin ja jätskille

GPX-jälki

Vaikka reitti löytyykin Salon karttapalvelusta, sitä ei  vaikuttanut olevan missään omalle GPS-laitteelle ladattavassa muodossa. Tallensin kulkiessani GPS-jäljen molempiin suuntiin ja piirsin niiden keskiarvon perusteella JOSMissa yksinkertaistetun jäljen, jonka vein GPX-tiedostoksi, jonka voi ladata ao. linkistä:

Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitin GPX-jälki

Latasin jäljen myös jälki.fi-sivustolle.

Pitääpä tulevaisuudessa ottaa asiaksi myös täydentää OpenStreetMapiä Salo-Lehmijärvi -retkeilyreitillä ja sen ympäristöllä.

Ensi kertaa koirapyöräilemässä

Nyt 11 kuukauden ikäinen lagotto romagnolo -pentumme Tosca alkaa lähestyä ikää, jossa sitä voi alkaa lenkittää rohkeammin. Siispä sekä minä että Tosca suuntasimme ensimmäiselle lyhyelle tutustumisluontoiselle koirapyöräilylenkillemme.

Tähtäin ei ole koirapyöräilykilpailuissa. Niihin koira on liian pieni ja isäntä liian iso. Kunhan lenkkeillään omaksi iloksemme. Ja kenties taitoja voisi hyödyntää myöhemmin retkeillessä.

Ensimmäinen koirapyöräilylenkkimme ei sujunut kommelluksitta, mutta silti paljon paremmin kuin uskalsin toivoa. Kumpikaan ei esimerkiksi kaatunut tai törmännyt toiseen. Uskon että myös Toscalle jäi hyvä maku ensimmäisestä pyörälenkistä.

Vasen, oikea ja suoraan -kehotuksia oli harjoiteltu jo aiemmin kävelylenkeillä. Polkupyöräänkin totuteltiin ennalta parilla kävelylenkillä, kun talutin sekä koiraa että pyörää – silti mm. jarrujen kirskunta ja veden loiske renkaissa oli koiralle uutta ja outoa. Veikkaan että vaikeinta tulee olemaan opetella jättämään muut poluilla liikkujat rauhaan – Toscan kun on aivan pakko moikata kaikkia.

Ohessa YouTube-video. Kannattaa avata isommaksi ja valita HD-kuvanlaatu.

Välineistö:

Ekomodernistien manifesti

Vanhanaikaisen vihreän ympäristöliikkeen politiikka kumpuaa ideologiasta, joka saa suoranaisen ihmisvihamielisiä piirteitä. Järjen- ja tieteenvastaisuudessaan se koituu haitaksi jopa omille julkilausutuille tavoitteilleen julkilausumattomista puhumattakaan.

Ekomodernismi on uudenaikainen, rationalisuuteen nojaava ja ihmiskuntaa vihaamaton luonnonsuojelun suuntaus. Se mm. näkee urbanisaation, tehomaatalouden ml. geenitekniikka, sekä modernin ydinvoiman parhaina käytössämme olevina keinoina minimoida ihmistarpeiden tyydyttämiseen tarvittavat resurssit ml. pinta-ala, mikä puolestaan jättää eniten tilaa luonnolle ja sen monimuotoisuudelle.

Ecomodernist Manifesto bannerEkomodernistit eivät kavahda vaan korostavat markkinoiden roolia ympäristöongelmien ratkaisun tärkeänä osana. Toki meidän liberalismiin taipuvaisten korviin pahasti särähtää ekomodernistien puheet valtioiden jatkossakin vahvasta roolista mm. T&K-rahoittajana, tukiaisten maksajana sekä lakeja säätävänä regulaattorina. Mutta ehkä markkinaliberaaleissa periaatteissaan pitää tehdä sellainen myönnytys, että tunnustaa ilmaston muuttuvan nopeudella, joka ei suo meille sitä luksusta, että ensin luotaisiin täydellisen anarkokapitalistinen yhteiskunta, jossa sitten ympäristöongelmatkin ratkaistaisiin yksinomaan markkinoiden keinoin. Tältä pohjalta koko ekomodernismin idean tyrmäämisen sijaan lienee parempi pyrkiä vaikuttamaan niin, että ekomodernisminkin ei anneta pilata itseään liialla valtiojohtoisuudella ja vapaudenvastaisuudella.

Joukko tutkijoita, tieteilijöitä ja ympäristöaktivisteja julkaisi muutama päivä sitten ekomodernistien manifestin, johon jokaisen avaramielisen luonnon suojelemisestä välittävän  ihmisen kannattaisi mielestäni tutustua:
http://www.ecomodernism.org/manifesto/

Läskipyörän runkolaukun pahvimalli

Ostin juuri hiljattain Kona Wo 2015 -läskipyörän. Sori vaan kaikki joiden nenän edestä vein ymmärtääkseni Suomen toistaiseksi viimeisen L-koon Won.

kona-wo-2015-frame-bag-3d-mockup

Koska valmiiksi mittoihin valmistettuja runkolaukkuja löytyy  lähinnä vain kaikkein vakiintuneimmille läskipyörämalleille, eikä tälle vuodelle uudistunut Kona Wo ole niiden joukossa, niin suunnitelmissa on teettää runkolaukku mittatilauksena.

Maailmalla on yllättävän suuri joukko runkolaukkuja mittatilauksena valmistavia yrityksiä. Kaiketi sen ansiosta homma ei ole aivan niin kallista, kuin miltä sana mittatilaus ensin kuulostaa. Todennäköisimmin tilaus tulee jätettyä Alpkitille. Paitsi että briteiltä ostaessa ei tarvitse nähdä vaivaa tullin kanssa, niin luetun perusteella Alpkitin tuotteet ovat oivallisia ja samalla voisi tilata pari stem cell bagiä.

Osuupa valinta lopulta mihin tahansa laukkuvalmistajaan, niin kaikille niille lähetetään oman pyörän rungon mittojen mukaisesti tehty pahvinen kolmionmuotoinen malli.

Ensimmäisestä mallista tuli leikattua aavistuksen liian iso pala pois alakulmasta, joten päädyin tekemään toisen mallin. Kun käsillä oli laukun kaksi kylkikolmiota, niin ei ollut enää iso lisätyö väsätä pahvista myös laukun ylä- ja alapuoliset reunat ja teippailla kokon runkolaukun ”3D-mockup”.

Mockupin avulla on hyvä varmistaa ihan ajossa, että Alpkitin runkolaukun suurin mahdollinen leveys 10 cm ei ole liian leveä (läskipyörä on muutenkin kuin pikkumassikan pukilla tyyräilisi). Alpkitin niin ikään tarjoama mahdollisuus valmistaa laukun yläpää neljä senttiä vielä laukun alapäätäkin leveämmäksi ei sekään aiheuta ongelmia. Won runkokolmio on varsin matala, joten kaikki leveyssuuntainen lisätila on tervetullutta.

Samalla oli hyvä tilaisuus mittailla miten laukkuun mahdollisesti tulevat tavarat, kuten palautusjuoma-astiat, mahtuvat mukaan ja mihin kohtaan laukun kahteen osaan pilkkovan tilanjakajan voisi halutessaan pyytää laittamaan.

Paras bändi voitti

Uuden Musiikin Kilpailun 2015 voitti eilen Pertti Kurikan Nimipäivät. Bändin kaikilla jäsenillä on eriasteinen kehitysvamma. Valitettavasti ei ole suuri yllätys, että kivien alta ryömi esiin joukko ihmisiä, joille on kauhistus, että tulevissa Euroviisuissa Suomea edustaa joukko vammaisia. Niin ajattelevien julkiset vuodatukset voi jättää kommentoimatta. Mutta osa kritisoi PKN:n voittoa sillä, että PKN voitti säälipisteillä tai harvinaisuusarvollaan ja että musiikilla ei ollut voiton kanssa mitään tekemistä. Jäin pohtimaan moisia väitteitä niin paljon, että intouduin peräti rikkomaan pitkäaikaisen blogihiljaisuuden.

Jos pitää yrittää tarkasti nimetä yksittäinen tämänhetkinen lempparimusiikkigenreni, niin se on monimutkainen taiturimaisesti soitettu raskas progemetalli sekä siihen historian saatossa johtanut raskas rock laajemminkin.

Minusta Pertti Kurikan Nimipäivissä on paljon samaa kuin suuresti pitämässäni Motörheadissa. Biisit on yksinkertaisia eikä erityisen taiturimaisesti esitettyjä, mutta puutteet korvataan aitoudella, katu-uskottavalla sitkeydellä ja asenteella sekä kyvyllä tehdä omaa juttua kaikista alaspäinkatsojista huolimatta. Jos joku kutsuu moisia ominaisuuksia ulkomusiikillisiksi tekijöiksi siinä missä joidenkin muiden viisuesiintyjien silikonitissejäkin, niin kutsukoon – minusta aitous ja asenne ovat erottamaton osa, jos musiikki on tekijälleen elämäntapa.

En ole koskaan pitänyt punkista. Punkin hieno juttu on, että sitä voi alkaa soittaa, vaikka ei osaisikaan. Mutta punkkia mielestäni leimaava taituruuden vähättely ja muusikkona kehittymisestä kieltäytyminen taitojen väkisinkin karttuessa on paska asenne ja läpeensä epäaitoa. Vaan PKN:lläpä tuntuu olevan asenne kunnossa tämänkin suhteen.

Näillä perustein voin sanoa, että kumpikaan PKN:lle eilisessä äänestyksessä antamani piste ei ollut säälipiste, vaan aitoa iloa ja ihailua jätkien tekemisestä. Illan paras bändi voitti.