Muutama valokuva Namurista.
Namurin turistirysä numero yksi on keskustaa varjostava nyppylä ja sen päälle rakennettu linnoitus. Tammikuussa rysässä ei tosin ollut mitään ryysistä.
Kartta:
Hyvä sää on makuasia. Vain hengenvaarassa tietää elävänsä.
Kuluneena ystävänpäivänä poikkesimme rouvan kanssa Monsiin.
Jos nyt ihan totta puhutaan, niin Monsissa ei ollut mitään erityisen ihmeellistä. Kertakäynti oli ihan OK, mutta mitään palavaa kaipuuta ei jäänyt. Paikallinen ruoka ja olut eivät pettäneet tälläkään kertaa, joten reissusta jäi kaikesta huolimatta hyvä maku suuhun.
Kartta:
FOSDEM ‘09 eli Free and Open Source Developers’ European Meeting 2009, jota mainostin aiemmassa merkinnässä jo ennakkoon, on nyt nähty.
Kävijöitä oli niin hillitön määrä, että Brysselin vapaan yliopiston käytävät olivat ratkeamispisteessä. Luentoja järjestettiin samanaikaisesti useassa rakennuksessa ja vielä useammassa salissa, joten toisinaan olisi pitänyt olla kahdessa paikassa samaan aikaan.
Itse pidin erityisesti näistä luennoista:
Ohessa muutama kuva lauantailta ja sunnuntailta.
Monen muun asian lisäksi Bryssel on mielenosoitusten kaupunki.
Ohessa muutama kuva tältä päivältä mielenosoituksesta, jonka osallistujat protestoivat Israelin hyökkäystä Gazaan.
Brysselin vapaan yliopiston kampuksella 7.2.-8.2.2009 yhdeksännen kerran järjestettävä FOSDEM (Free and open source software developers’ european meeting) on yksi Euroopan suurimpia vapaan ja avoimen lähdekoodin käyttäjä- ja kehittäjäyhteisön kokoontumisia. Ilmainen sisäänpääsy.