Oripään vyörypilvi

Torstaina 14.6.07 alkuillasta työpäivän jälkeen seurasin sadetutkakuvaa, jossa ei ollut oikein mitään innostavaa. Satunnaisia kuurosoluja syntyi sinne tänne Etelä-Suomessa ja Virossa. Muutamat niistä ukkostivat satunnaisesti. Lounais-Suomessa ei ollut liikkellä kerrassaan mitään mielenkiintoista. Säämallitkaan eivät povanneet mitään ihmeellisyyksiä.

Selkämerellä suunnilleen Porin korkeudella liikkui länttä kohti kuuronauha, joka syntyi kylmän ja lämpimän ilmamassa rajalle. Ukkostutkan perusteella muutama kuurosolu salamoi silloin tällöin. Pori on sen verran kaukana Salosta, että en innostunut ajatuksesta lähteä chaselle niin pitkälle keskellä työviikkoa. Annoin ajan kulua ja seurasin sadetutkakuvaa toisella silmällä.

Selkämeren kuuronauha alkoi kehittää uusia soluja eteläiseen päähänsä suunnilleen Rauman korkeudelle. Muutamat niistä kipinöivät. Vieläköhän kipinöinti jatkuisi, kun nauha rantautuu mereltä mantereelle? Jos nauhan eteläinen pää jatkaisi samanlaista kehitystä, niin ei tarvitsisi ajella välttämättä edes hirvittävän kauas.

Päätin ottaa riskin. En elätellyt kovin suuria toiveita - chase jäisi todennäköisesti bustolaksi. Toisaalta edellisestä chasesta oli jo niin paljon aikaa, että oli kiva päästä taas tien päälle. Päätin mielessäni, että Uuttakaupunkia tai Huittista kauemmas en ajaisi.

Kamat autoon ja baanalle. Aluksi suuntasin vanhaa ykköstietä Paimioon. Motarille ei kannata mennä, koska siellä on vaikeaa pysähtyä kuvaamaan, vaikka nenän eteen ilmestyisikin jotain mielenkiintoista. Sitä paitsi tällä kertaa ei ollut vielä mikään kiire. Kuuronauha oli edelleen kaukana merellä. Ajelin rauhallisesti eteenpäin ja seurasin läppäriltä, miten nauha kehittyy. Ainakaan toistaiseksi tilanne ei ollut kääntynyt huonompaan suuntaan.

Pysähdyin Paimion Nesteelle tekemään tarkempaa tilanneanalyysiä. Nauha ei enää venynyt pituutta etelään, mutta sen eteläisin osa rantautuisi Turun ja Uudenkaupungin välille. Liikesuunta oli melko tarkasti itään. Nyt piti valita, lähdenkö kiireellä Turun pohjoispuolelle, vai siirrynkö rauhallisemmin sisemmälle mantereella. Valitsin jälkimmäisen. Jos nauha ei jaksaisikaan ukkostaa enää mantereelle päästyään, olisin hosunut turhaan.

Ajoin Paimiosta Tarvasjoen kautta Auraan, ja sieltä edelleen tielle 41 ja sitä pohjoiseen. Tie 41 on erinomaista chase-seutua, sillä alueella on laajoja peltoaukeita, joiden ansiosta näkyvyys on hyvä.

Pysähdyin tien 41 varteen juuri ennen Oripään keskustaa ja tutkailin lähemmin sadetutkaa. Paikka näytti hyvältä. Nauhan eteläpään aktiivisin solu oli suuntaamassa suoraan kohti. Lämpötila oli n. 16 astetta. Rauhallinen länsituuli. Kuuronauhan huippu näkyi jo massiivisena rintamana läntisellä taivaalla. Jäin odottelemaan. Poltin tupakan kaikessa rauhassa nautiskellen. Aina siihen ei ole mahdollisuutta, vaan nortin joutuu joskus kiskomaan kiireessä.

Bongarikollega wemmi ajoi ohitseni. Minä en huomannut autoa tai miestä, mutta wemmi, joka myrskybongauksen lisäksi kiertää valokuvaamassa tulipaloja, huuteli asiasta #myrskybongarit –IRC-kanavalla. Hän oli matkalla vain muutaman kilometrin päähän lähelle Oripään keskustaa, jossa roihusi uudenkarhea omakotitalo.

Kaukaa lännestä kantautui vaimeaa ukkosen murahtelua. Kaivoin kameran valmiiksi. Kuuronauhan alapilvet alkoivat erottua horisontissa. Vielä oli liian aikaista sanoa, olisiko solu pelkkää harmaata mössöä, vai olisiko siinä jotain mielenkiintoistakin. Yhtään salamaa en ollut nähnyt, eli niitä olisi turha yrittää valokuvatakaan, mutta ehkä tämä ukkonen tarjoaisi jotain muuta. Vielä hetki - sitten voisi alkaa ottamaan kuvia.

Nauha lähestyi entisestään. Alapilvistä alkoi erottaa vyörypilven muotoja. Vyörypilvi on terävä alapilvistä alas pistävä kieleke, joka muodostuu ukkossolun kylmän ilman ulosvirtausalueelle. Ukkossolun massiivinen koko teki taas tepposet. Melkein kymmenen kilometriä korkea pilvi erottuu kauas, mutta näyttää liikkuvan hitaasti. Vasta kun nauha oli lähellä, sen oikeat mittasuhteet alkoivat hahmottua. Alapilvet olivat todella alhaalla, ja ne liikkuivat hurjaa vauhtia. Äkisti olikin kiire.

Mustanpuhuvien alapilvien etureunassa oli komea selväpiirteinen vyörypilvi. Kello 22:23, heti kun vyörypilvi oli kulkenut yli, nousi hyvin äkillinen ja voimakas ukkospuuska. Noin 30 sekunnin ajan tuulen nopeus oli luokkaa 20 m/s. Viljan oraat aaltoilivat villisti ja puut taipuivat mutkalle. Tuulen kohina oli korvia huumaava. Oli pakko kyykistyä kuvaamaan polvelta, koska pystyasennossa kameraa oli mahdoton pitää vakaana. Vaikka olen usein kuvannut kovemmassakin tuulessa, oli tämän puuskan äkillisyys kerrassaan upea kokemus. Vettä satoi vaakasuorassa. Kello 22:27 vesisateen seassa oli lyhyen hetken aikaa myös pieniä jäärakeita. Autolle juostuani mittasin tuulen nopeudeksi 15 m/s, ja tuuli oli jo ehtinyt tyyntyä kaikkein voimakkaimmasta puuskahuipusta. Vain viisi minuuttia myöhemmin tuulen nopeus rauhottui 5 m/s hujakoille. Lämpötila oli tippunut 8 asteeseen, ilmanpaine 988 hPa. Otin vielä muutaman kuvan. Palelin sateen läpimäriksi kastelemissa housuissani, ja muistutin itseäni, että pitäisi vihdoinkin ostaa ne GoreTex-pöksyt takin lisäksi.

Ei tullut bustolaa, vaikka en yhtään salamaa nähnytkään. Komea vyörypilvi ja ukkospuuska, jollaista ei satu kohdalle ihan joka kerta. Hyvä reissu.