Aivan pakko palata taas suomalaisen Myrskyn metsästäjä -myrskybongaridokumentin pariin.
Markkinatutkimusyritys Finnpanel, joka mm. mittaa TV-katsojien määriä, kertoo sivuillaan, että Myrskyn metsästäjä oli YLE TV1:n viikon yhdeksänneksi katsotuin ohjelma 452000 katsojalla. Aivan hillitön määrä! Kyllähän se on tiedetty, että myrskybongaus on mediaseksikäs laji, mutta että noin seksikäs. Eivätkä tuossa luvussa edes ole mukana torstain ja perjantain pikauusintojen katsojat, joista varmasti tuli useampi tuhat lisää.
Taakse jäi esimerkiksi kaikkinaisen typeryyden ylistys Big Brother 392000:lla katsojalla. Itse asiassa SubTV:n ja Nelosen yhdelläkään ohjelmalla ei ollut yhtä montaa katsojaa.
Itse kuulin asiasta alunperin #myrskybongarit IRC-kanavalla.
Ja jotta tämä ei jäisi pelkäksi hehkuttamiseksi, niin lauotaanpa tähän kohtaan mielipide:
Vain YLE:n kaltaisella julkisen palvelun TV-kanavalla on kanttia ottaa riski, joka liittyy massoja kosiskelemattoman TV-ohjelmiston tuotantoon. YLE:n kotimaisten ohjelmien tuotanto on merkittävä tekijä suomalaisen kulttuurin kehittäjänä ja suomalaisen identiteetin säilyttäjänä. Ja sitä asiaa ei mitata katsojaluvuilla, vaikka esimerkiksi edellä mainitusta voidaan huomata, että silläkään rintamalla YLE:n ei tarvitse hävetä.
TV- ja radiokanavien tarjonta olisi todella säälittävää höttöä, jos siitä vastaisivat yksistään kaupalliset kanavat, joiden ainoa vastuu liittyy osakkeenomistajiensa rikastumiseen.
TV-maksu on piskuiset 0,57 euroa päivässä. Sillä rahalla kustannetaan viisi valtakunnallista TV-kanavaa, kuusi valtakunnallista radiokanavaa, liuta alueellisia radiokanavia, sekä iso joukko muita palveluja. Mikä maksukanavapaketti antaa yhtä monipuolisen tarjonnan tuohon hintaan? Entä luuletko, että ilmaisten mainoskanavien kustannuksia ei peritä takaisin mainoksilla tuputetun krääsän hinnassa? Kyllä TV-maksu on hintansa väärtti.
Jätä kommentti