Siirry tekstiin

Valokuvia Mechelenistä

Ryhtiliike valokuvaamiseen

Yrityksen perustamisen ja Brysseliin muuttamisen jälkeen aktiivinen valokuvaus on jäänyt vähemmälle. Kameraa on tullut kuitenkin kanniskeltua mukana viikonloppumatkoilla. Voisin yrittää julkaista mennyttä ja tulevaa kuvasatoa täällä blogissa.

Aloitetaanpa kuva-arkiston pöyhiminen lauantaina 8.11.2008 Mecheleniin suunnatun päivämatkan kuvista.

Mechelen, Belgia

Mechelen on n. 80000 asukkaan pikkukaupunki Flanderissa eli Belgian hollanninkielisessä pohjoisosassa.

Mechelen on Brysselin ja Antwerpenin välissä niitä yhdistävän junaradan varressa. Brysselin ja Mechelenin yhdistänyt rata oli aikoinaan ensimmäinen koko mannereuroopassa.

Brysselistä pääsee Mecheleniin junalla noin puolessa tunnissa. Se on oikein näppärää viikonlopputuristin kannalta. Näppäränä sitä pitivät myös natsimiehittäjät, jotka toisen maailmansodan aikaan pykästivät Mecheleniin kuljetusleirin, jonka kautta Belgian juutalaisia kuljetettiin itään. Mecheleniä on siunattu myös kunnialla toimia kristinuskon keskuksena Belgiassa.

Ainakin lokakuussa kaikkien lomasesonkien ulkopuolella Mechelen oli mukavan rauhallinen paikka. Enin osa porukkaa oli paikallisia. Se että meitä turisteja ei ole ryysikseksi asti, on aina positiivinen asia myös turistille itselleen.

Kuvat

City Hall, Grote Markt, Mechelen, Belgium Grote Markt, Mechelen, Belgium Grote Markt, Mechelen, Belgium Riverside, Mechelen, Belgium Grote Markt, Mechelen, Belgium Riverside, Mechelen, Belgium Riverside, Mechelen, Belgium Grote Markt, Mechelen, Belgium

Flickr

Kartta

{ 1 } Kommentit

  1. Kiisseli | 07.01.2009 12:32 | Ikilinkki

    Mun mielestä hiukan surullista, että loppupeleissä kaikki Belgian kaupungit näyttää ihan samalta, niin hellyyttäviä piparkakkutalorakennelmia ovatkin. Hyviä otoksia silti!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on eritelty *-merkillä
Sulje (Close)
E-mail It