Osastoilta “Palautteen saamisen sietämätön keveys”, sekä “Valokuvaus on vakava asia” ;)
Olen parin viime kuun aikana lueskellut David Hobbyn Strobist-blogia. Muut sitä seuranneet varmasti tunnistavat, että inspiraatio oheiseen kuvaan on sieltä peräisin. Itse asiassa Strobistin huima suosio saattaa hyvinkin olla luomassa kuva-aiheesta “Strobisti ja läppäri” pienimuotoista nettimeemiä. Sille on jo esim. oma Flickr-ryhmä.
Strobistissa on pohjimmiltaan kyse kameraan liitettäväksi tarkoitettujen salamalaitteiden käyttämisestä kamerasta irrallaan. Eli pyritään eroon siitä iän’ikuisesta täysautomaagisella salamalla päin naama roiskimisesta, ja sijoitetaan salamalaitteet jonnekin muualla kuin samalle linjalla kameran kanssa. Kalusto on edullisempaa ja helpommin mukana kannettavaa kuin täysveriset studiosalamat ja -tarvikkeet. Tietysti pienempi teho ja esim. muotoiluvalon puuttuminen aiheuttaa omat puutteensakin studiovehkeisiin verrattuna.
“Strobistin henkeen” kuuluu myös opitun jakaminen esim. kuvausjärjestelyjen selostamisen muodossa. Niinpä teen sen myös tässä. Alla on thumbnail-kuva, jota klikkaamalla aukeaa suurempi kuva, jossa on kuvauspaikka toisesta kuvakulmasta. Ao. selostus liittyy oheiseen kuvaan:
![]()
- SB-28 (A) läppärin näppäimistöllä: 1/8-teho, 20mm “zoomi”.
- Heijastin (A) (Reflector A): Valkoinen kirjekuori läppärin näytöllä heijastamassa valoa kasvoille, sekä toinen kuori näytön vasemmalla reunalla heijastamassa valoa lasin oikeaan reunaan.
- Gobo (A) yrittää estää salamalaitteen suoran heijastuksen lasin oikeaan reunaan. Tää ei kyllä mennyt ihan putkeen, mutta olkoon nyt, kun lasi ei ole mikään pääkohde.
- SB-28 (B) pöydällä: 1/4, 24mm.
- Heijastin (B) eli valkoinen kartonkiarkki luo ison tasaisen valopinnan, joka näkyy läppärin kannen suorana mutta pehmeänä heijastuksena.
- Gobo (B) eli sininen kartonkiarkki (musta loppui kesken) estää Heijastin B:n valoa heijastumasta taustakankaalle.
- SB-600 valaisinjalustan päässä: 1/64, 50mm. Tämä pyrkii olemaan ns. kicker-valo, joka nostaa olkapään ja nupin paremmin esiin.
- Gobo (C) estää SB-600:n valoa osumasta kameran linssiin.
- Heijastin (C) eli valkoinen kirjekuori (mainosroskan hyötykäyttöä) luo lasin vasempaan reunaan heijastuman, joka nostaa lasin paremmin esille.
- SB-24 lattialla lyhyen valaisinjalustan päässä: 1/4, 50mm. Ampuu himmeän kajon taustakankaalle. 4 kpl päällekkäisiä CTO -filttereitä värjää valon punaiseksi (ei sattunut olemaan oikeaa punaista filtteriä).
- Tausta (Background): Musta lakana puristimilla seinälle viritettynä.
- Kamera Nikon D200 + linssi Nikkor 12-24 f4. Kuvassa pelkkä jalusta, koska myös dokumenttikuva otettiin niillä (ja samoilla asetuksilla).
Tavanomaisen RAW-konversion ja vähäisen yläreunan rajauksen lisäksi kuvaan ei ole tehty mitään kuvankäsittelykikkoja. Ei niin että minulla olisi mitään kuvankäsittelyä vastaan. Se on aina ollut osa valokuvauksen prosessia - välineet vain vaihtuu. Ennen kökötettiin pimiössä, nyt tietokoneen edessä. Tuntui vain, että tällä kertaa kuvassa ei ole mitään säätämällä parannettavissa. Hyvä niin, koska kuvat on mielenkiintoisempaa tehdä kameralla kuin Photoshopilla.
Ajattelin laittaa kuvan näytille myös Aukeaan. Onhan Aukea kuitenkin toinen suuri innoittaja kuvan aiheessa :) Täytyy vaan odotella vielä muutama päivä, sillä Aukeaan voi lisätä uuden kuvan vain kuukauden välein, eikä edellisestä ole vielä täyttä kuuta.

{ 1 } Kommentit
Mukava nähdä näitä eri ihmisten tulkintoja tästä aiheesta. :) Hienosti toteutettu.
Jätä kommentti