Happaneeko maito ukkosella?

En tiedä. Emme ehtineet kysyä, vaikka polemiikin keskipisteen alkutuotantoyksiköt ja väitetty negatiivisvaikutteinen ympäristötekijä olivatkin lähellä toisiaan ja meitä.

Perjantaina 10.8.2007 oli pitkästä aikaa chase-päivä. Säämallit olivat pitkin viikkoa povanneet ukkosia tälle kantille maata. Karkasin hiukan aiemmin töistä, ja ajelin Humppilan lasitehtaalle, jonne jo aiemmin päivällä olimme bongarikollegoiden Jukan (Lahti) ja Timon (Hämeenlinna) kanssa sopineet tapaamisen. Paikka oli valittu ennakkoon onnistuneesti, sillä Humppilan pohjoispuolelle syntynyt kuuronauha alkoi ukkostamaan hiukan saapumisemme jälkeen. Myös bongarit AJP, wemmi ja mats olivat liikkeella samalla seudulla, vaikka emme tosin törmänneet heihin missään vaiheessa.

Nauha liikkui hyvin hitaasti kohti koillista, samalla kun sen aktiivisuus kasvoi. Nauhan länsipäähän syntyi uusia ukkossoluja. Hiukan ennen kello neljää minä ja Jukka lähdimme ajelemaan Humppilasta kohti Huittisia. Timo ja tämän parempi puolisko Erja jäivät vielä odottelemaan JP:tä, joka oli tulossa paikalle Riihimäeltä.

Humppilassa alkoi ukkostella jo oikein kunnolla. Seurasimme kaatosadetta ja salamointia Vapaavalinnan parkkipaikalla, josta löytyi sopivasti sateensuojaa. Lähimmäs iskeneen salaman kirkas välähdys ja välitön korvia huumaava terävä pamaus halkoi taivasta niin lähellä yläpuolellamme, että meinasin jo heittäytyä maihin :) Ukkosnauha itsessään oli kuitenkin harmaata mössöä, eli mitään valokuvattavaa siinä ei ollut. Humppilaan saapui myös Kimmo Hämeenlinnasta. Kun Timon seurue ehti paikalle Humppilasta, lähdimme kaikki letkassa ajelemaan kohti Kiikoista.

Tarkoituksemme oli tehdä ns. “core punch”, eli ajaa ukkossolun ytimen alitse, ja ehtiä nauhan edelle. Jenkkilässä, jossa ukkoset ovat pari pykälää ärhäkämpiä, se voi olla oikeasti vaarallista, koska ukkossolun alla voi törmätä tornadoon tai pesäpallon kokoisiin rakeisiin. Suomessa sellaisen todennäköisyys on olemattoman pieni, ja yleensä täällä solun alla vain sataa vettä tavallista voimakkaammin. Matkalla tiellä 44 Kiikan ja Kiikoisten välillä suunnilleen Kiimajärven kohdalla alitimme nopeasti voimistuneen ukkossolun.

Puuskainen tuuli piiskasi vettä, jota satoi tulvimalla. Näkyvyys heikkeni pisteeseen, jossa vastaantulevan auton valot erotti hädin tuskin sadan metrin päästä. Kaistalla pysyminen perustui lähinnä sivistyneeseen arvaukseen tien paikasta, sillä tien erotti vain muutaman kymmenen metrin matkalta. Melkein kaikki muu vähäinen liikenne oli pysähtynyt tien viereen, ja vain meidän saattuemme puski eteenpäin. Sää oli kerrankin sellainen, että minusta oli perusteltua laittaa häirikkö- eli peräsumuvalo päälle.

Sitten sateen seassa alkoi tulla myös rakeita. Aluksi ne olivat hiukan pienempiä, mutta kasvoivat nopeasti viiden kuuden millin keskikokoluokkaan. Suurimmat rakeet olivat noin kahdeksan millin kokoisia, terävän särmikkäitä ja kiinteän jäisiä. Hetken jo epäilytti, että voivatko rakeet kasvaa vielä niin paljon suuremmiksi, niin että niistä alkaa tulla vaurioita autoon.

Pääsimme kuitenkin kunnialla nauhan läpi. Pysähdyimme hetkeksi katselemaan sitä toiselta puolelta Rautun kylästä, ja jatkoimme sitten tieltä 44 sivuun poikkeavaa pikkutietä Tyynistönmaan kylän peltoaukealle. Matkalla saattueen piti pysähtyä antamaan tilaa yllä olevassa kuvassa näkyville lehmille, joita siirrettiin juuri laitumelta toiselle. Sieltä jatkoimme edelleen Kiikoisten pohjoispuolelle.

Paikalle saapui vielä Timon isoveli Tero. Nyt chase-saattueessamme oli jo viisi autoa ja seitsemän henkilöä. Taatusti Suomen ennätys. Tero kertoi “tukka pystyssä”, kuinka salama oli matkan varrella iskenyt hänestä vain 20 metrin päähän. Mitään vaurioita ei onneksi syntynyt, sillä hän oli ollut autossa sisällä (auto on metallikorinsa ansiosta erinomainen suoja salamoita vastaan).

Tässä vaiheessa nauha alkoi olla varsin lässähtänyt. Sen viimeinen edes hiukan aktiivinen solu lähestyi meitä länsipuolitse lounaasta. Ohessa kuva, jossa vasemmalla on em. viimeinen aktiivinen solu henkitoreissaan, ja oikealla jo hiljentyneen nauhan rippeitä.

Kiikoisista päätimme palata takaisin Huittisiin siltä varalta, että etelämpänä syntyisi vielä uutta aktiivisuutta myöhemmin illalla. Odotellessa kävimme porukalla syömässä purilaiset. Yhdeksän maissa totesimme, että päivä oli tältä erää pulkassa, ja lähdimme kukin omia reittejämme takaisin kotiin.

YouLocin arkistoima chasen koko reitti Google Mapsissä esitettynä.

Ai niin. Mitä tulee tuohon otsikon kysymykseen, niin itse olen skeptinen. Ukkonen tai sen “sähköisyys” sinällään tuskin vaikuttavat asiaan mitenkään. Helteisen lämmin ja kostea sää saattaa vaikuttaa, koska sen voisi kuvitella olevan otollista aikaa mikrobeille ja muille ilkeille pikku pöpöille, mutta helle ei automaattisesti tarkoita sitä, että syntyisi ukkosia. Ja ukkosia voi syntyä kylmälläkin ilmalla, joskus jopa talvella kun maassa on hanki. Eli en usko että vanhan kansan ukkosiin liittyvä sanonta on oikeassa tässäkään asiassa.