Archive for the ‘myrskybongaus’ Category

Happaneeko maito ukkosella?

En tiedä. Emme ehtineet kysyä, vaikka polemiikin keskipisteen alkutuotantoyksiköt ja väitetty negatiivisvaikutteinen ympäristötekijä olivatkin lähellä toisiaan ja meitä.
Perjantaina 10.8.2007 oli pitkästä aikaa chase-päivä. Säämallit olivat pitkin viikkoa povanneet ukkosia tälle kantille maata. Karkasin hiukan aiemmin töistä, ja ajelin Humppilan lasitehtaalle, jonne jo aiemmin päivällä olimme bongarikollegoiden Jukan (Lahti) ja Timon (Hämeenlinna) kanssa sopineet tapaamisen. Paikka [...]

Lisätietoja 17.7.2007 salamakuvista

Sain sähköpostitse kommentin ja pari kysymystä edellisestä blogimerkinnästä “Ukkoskauden 2007 ensimmäiset salamakuvat“. Koska intouduin vastaamaan sähköpostin lähettäjälle varsin seikkaperäisesti, niin ajattelin tehdä vastauksestani myös blogimerkinnän siltä varalta, että jotain muutakin sattuisi askarruttamaan samat kysymykset.
Hyvä kuva kuitenkin. Sateen ja pilvien liike tekee siitä mukavan.
Siispä: valotus ei voi olla 0.1 sekuntia, eihän?
Kyllä se on 1/10 sekunti eli [...]

Ukkoskauden 2007 ensimmäiset salamakuvat

Ukkoskauden 2007 ensimmäiset salamakuvat

Taas on se erityinen aika vuodesta, kun ukkoskauden ensimmäiset salamakuvat on saatu tarttumaan kameran kennolle. Yleensä ne eivät ole mitään erityisen hyviä kuvia, koska vielä tähän aikaan vuodesta kuvausolosuhteet eivät ole parhaita mahdollisia. Ja pakko se kai on tunnustaa, että taidotkin on vielä “talviterässä”, ja tohkeissaan huseeratessa on valmis unohtamaan kaikki hyväksi havaitsemansa periaatteet, kunhan [...]

Myrskyaiheiset valokuvausniksit uudessa paikassa

Hakukoneiden ja linkkien kautta sivustolle näkyy tulevan aika paljon käyntejä, joiden tarkoitus on lukea pari vuotta sitten kirjoittamiani artikkeleita “Ukkosen ja salamoiden valokuvaus” ja “Kuvaus märässä ja kylmässä“.
Siirsin artikkelit Ursa ry:n myrskybongausjaoston wikiin jo ennen oman sivustoni täysremonttia, ja remontin myötä poistin vanhat artikkelit täältä. Wikissä niitä voidaan toivottavasti täydentää ja kehittää isommalla porukalla. Ainakin [...]

Popparipäivä

Popparipäivä

Iltapäivällä koko Etelä- ja Keski-Suomi alkoi täyttyä poppareista, eli kukkakaalin näköisistä kumuluspilvistä, joita tupsahtelee taivaalle kuin paukkujyviä. Osa poppareista intoutui peräti ukkostelemaan. Niiden etelä-lounaaseen suuntautuva liike oli erittäin verkkaista.
Yleensä keskikesän iltapäivien poppariukkostet eivät ole mitään erityisen sytyttäviä esityksiä. Niinpä aioin ensin jättää koko chasen väliin, ja olin jo itse asiassa matkalla puuhailemaan muiden harrastusten pariin, [...]