Kyseisen päivän ukkosille oli leimallista niiden hidas liike. Lähes paikallaan pysyvä ukkossolu sataa massiivisia määriä yhteen ja samaan paikkaan. Samana päivänä Perniössä sattunut tuhoisa taajamatulva aiheutui juuri tästä syystä.

Tänään avattu uusi Suomen Sääkeskus (www.saakeskus.fi) niminen internetsivusto tarjoaa ilmaiset Suomen ja pohjoismaiden alueille kuvannetut GFS-sääkartat.

Sääkarttojen kuvantamisessa käytetyt tiedot ovat peräisin jenkkilän ilmatieteen laitoksen (NOAA / NWS / NCEP) GFS-säämallin perusteella ja supertietokoneiden avulla lasketut numeeriset sääennusteet.

Aiemmin GFS-sääkartat on pitänyt hakea saksalaiselta Wetterzentrale.de-sivustolta. Mutta koska Wetterzentrale keskittyy enemmän Saksan ja keskieuroopan tarpeisiin, on Suomen osalta ollut tarjolla vain hivenen epätarkempia karttoja, jotka kattavat koko Euroopan ja joissa Suomi näkyy vain pienenä plänttinä yhdessä nurkassa. Suomen Sääkeskuksen kartoissa Suomi on esitetty paljon paremmalla tarkkuudella.

Suomen Sääkeskuksen sääkartat päivittyvät automaattisesti joka päivä kello 2:00, 8:00, 14:00 ja 20:00. Karttoja on tarjolla kolmen tunnin välein seuraavien noin seitsemän päivän ajalle.

Käyttäjilleen ilmaisen sivuston toimintaa sponsoroi Suomen Turvavarusteet Oy.

AIM eli Aeronomy of Ice in the Mesosphere on NASA:n satelliittiprojekti, jolla tutkitaan valaisevia yöpilviä avaruudesta käsin.

Valaisevien yöpilvien tutkiminen on ollut vaikeaa, koska niitä esiintyy vain osan aikaa vuodesta napa-alueiden yllä. Lisäksi ne sijaitsevat ilmakehän kaikkein kylmimmässä osassa mesopaussissa eli mesosfäärin ja termosfäärin rajalla n. 80 kilometrin korkeudessa. Ne siis sijaitsevat paljon korkeammalla kuin mitkään muut pilvet tai sääilmiöt, jotka rajoittuvat troposfääriin, eli ilmakehän alimpaan 10-12 kilometriin (pois lukien helmiäispilvet, joita esiintyy stratosfäärissä n. 15-35 km korkeudessa).

Valaisevien yöpilvien arvellaan koostuvan jääkiteistä. AIM mittaa monipuolisesti jääkiteitä ja pölypartikkeleja sekä ilmakehän kemiallista koostumusta kahden vuoden ajan.

AIM pyrkii selvittämään miksi valaisevat yöpilvet ylipäätään syntyvät. Vastausta haetaan myös siihen, miksi valaisevien yöpilvien on viime vuosina havaittu leviävän aina vain pidemmälle pois navoilta, lähemmäs kohti päiväntasaajaa. Lisäksi tutkitaan, liittyykö valaisevien yöpilvien leviäminen ilmastonmuutokseen.

24.4.2007 laukaistu AIM-satelliitti on nyt alkanut tuottaa ensimmäisiä julkaistuja tuloksia. Viereisessä kuvassa näkyy valkoisena ja sinisenä valaisevia yöpilviä pohjoisen napa-alueen ympärillä. NASA:n alkuperäisessä jutussa on lisää tietoja, sekä oheisen kuvan suurempiresoluutioinen versio.

Valaisevien yöpilvien valokuvaaminen

Itse en ole mikään valaisevien yöpilvien kuvaamisen ekspertti, mutta kerronpa kuitenkin, miten olen asiaa lähestynyt.

Pohjoisen napa-alueen yllä valaisevia yöpilviä esiintyy huhtikuusta lokakuuhun. Otollisinta aikaa niiden valokuvaamiselle Suomessa on heinä-elokuun paikkeilla.

Vaikka valaisevat yöpilvet heijastavat auringon valoa, ne ovat kuitenkin hyvin himmeitä. Niinpä niitä voidaan havaita ja siis valokuvata vain kun on hyvin hämärää tai suorastaan pimeää, eli kun aurinko on painunut horisontin alle, eikä valaise enää maankamaraa eikä yläpuolella olevaa taivasta. Aurinko ei saa kuitenkaan olla painunut niin pitkälle horisontin alle, että se ei enää valaise korkealla olevia valaisevia yöpilviä. Paras kellonaika valokuvaamiselle on suunnilleen tunti pari auringonlaskun jälkeen. Suomessa kesä-heinäkuussa se tarkoittaa siis sitä, että liikkeellä pitää olla myöhään yöllä.

Suotavaa tietysti olisi, että taivaalla ei ole tavanomaisia pilviä lainkaan, tai että niitä on ainakin varsin vähän näkyvyyttä peittämässä. Mutta ah miten mukavaa onkaan valokuvata lämpimänä sateettomana kesäyönä, kuunnella linnunlaulua ja heinäsirkkojen siritystä.

Kameraan valitaan pienin natiiviherkkyys, jolla kuvakohina on vähäisintä. Aukkoa voi himmentää hiukan, esim. arvoon f5, jotta ei tarvitse kärsiä täydellä aukolla kuvaamisen haittapuolista, eli vinjetoinnista, pehmeästä piirrosta yms. objektiivien epätäydellisyyksistä. Valotusaika painuu silloin herkästi n. 30 sekunnin luokkaan – riippuu tietysti myös valaisevien yöpilvien valoisuudesta, jossa on vaihtelua.

Revontulia kuvatessa 30 s valotusaika olisi tyypillisesti jo ongelma, koska eläväiset revontulet piirtyisivät kuvaan liike-epäterävyydestä suttuisina. Valaisevat yöpilvet liikkuvat kuitenkin niin hitaasti, että niillä 30 s ei ole mikään murhe. 30 s saa kuitenkin tähdet piirtymään jo lyhyinä viivoina kuvaan. Jos se häiritsee, tai jos joku muu asia vaatii lyhyempää valotusta, pitää valotusaikaa lyhentää aukkoa suurentamalla tai herkkyyttä nostamalla. Myös polttovälillä on merkitystä asian suhteen. Lyhyellä polttovälillä vaikutus on vähäisempi kuin pitkällä polttovälillä, joka korostaa tähtien viiruiksi piirtymistä.

Valaisevia yöpilviä kuvattaessa ei yleensä ole mikään tulipalokiire. Kyllä ne pilvet siellä yleensä tunnin pari näkyvät, ennen kuin aamu valkenee liiaksi. Silti aikaa ei ole hukattavaksi, eli sopivat kuvauspaikat ja kuvakulmat kannattaa katsella jo ennakkoon.

Oheinen kuva on kuvattu 6.8.2006 klo 3:08 Salon Vuohensaaressa.

• Herkkyys ISO 100
• Aukko f5
• Valotusaika 30 s
• Polttoväli 12 mm (18 mm kinokoossa)

Kuvagalleriassani on muutama kuva lisää. Kannattaa katsastaa myös minua paljon kokeneempien konkareiden Pekka Parviaisen ja Tom Eklundin kuvia. Tomin kuva on myös yllä olevassa AIM-logossa. Hamptonin yliopiston AIM-kuvagallerissa on lisää kuvia.

Silmiini sattui Stephen Cordifin (NOAA/NWS, Jenkkilän ilmatieteen laitos) alunperin jo vuonna 1996 kirjoittama artikkeli auringonnousun ja -laskun väreistä sekä ilmakehän ominaisuuksien vaikutuksesta niihin.

Artikkelissa Stephen taklaa mm. seuraavia aiheita:

• Väitteet ilmansaasteiden ja näyttävimpien auringonnousujen ja -laskujen yhteydestä ovat hömppää.
• Komeimpiin auringonnousuihin ja -laskuihin tarvitaan oikeanlaisia pilviä.
• Tulivuorenpurkausten stratosfääriin sylkemä tuhka voi aiheuttaa kivoja temppuja.

(via JMG-Galleries)

Auringonnousun ja -laskun ajat sekä ilmansuunnat

Digicamera.netin sivustolla on uusi näppärä Google Maps sovellus, jolla voi laskea auringonnousun ja -laskun ajat sekä ilmansuunnat.

Samat edellä mainitut asiat sekä paljon muuta aiheeseen liittyvää löytyy Matti Tukiaisen Gaisma.com-sivustolta. Katso esimerkiksi Salon tiedot tai etsi oma kotipaikkakuntasi Suomessa.

Auringonnousu- ja lasku kuvausaiheena

Auringonnousu ja -lasku ovat kuvausaiheina salakavalia ja niitä on syytä varoa. Ei, en aio jeesustella siitä, että auringon toljottaminen objektiivin ja etsimen läpi voi olla vahingollista näköelimille.

Ongelma on siinä, että näyttäviä auringonnousuja ja -laskuja on tarjolla suhteellisen useasti ilman mitään eri vaivan näkemistä. Niinpä auringonnousu ja -lasku ovat varmasti yksi kuvatuimmista ellei jopa kuvatuin valokuvausaihe. Käsi ylös, jos joku itseään harrastajavalokuvaajaksi kutsuva ei ole yrittänyt joskus kuvata jompaakumpaa.

Näyttävän auringonnousun tai -laskun todistajana toimiminen saa kuvaajan helposti ihastumaan ottamaansa valokuvaan. Ei siksi, että valokuva olisi upea, vaan siksi, että kuvaustapahtuma oli hieno kokemus. Niinpä kuvaaja tulee sokeaksi kuvassa puhki palaneelle taivaalle ja tukossa olevalle mustalla klöntille kuvan alareunassa (jonka sijainnista yleensä voi päätellä, että sen on tarkoitus esittää maan kamaraa).

Seuraava vaihe on esitellä kuvaa kaikille kiinni saaduille tutuille ja tuntemattomille, joista jokainen on nähnyt kyllästymiseen asti samanlaisia yritelmiä. Kuvaaja on edelleen tikahtua innosta muistellessaan kuvaustapahtumaa, mutta katsoja on lähinnä vaivautunut ja karkaamassa heti tilaisuuden tullen.

Minä en kuitenkaan yritä sanoa, että auringonnousua tai -laskua ei saisi kuvata, koska se on jo kuvattu moneen kertaan. Yritän vaan muistuttaa, ensisijaisesti itselleni, että kannattaa varoa ihastumasta huonoihin kuviin upeiden henkilökohtaisten muistojen takia.

Millainen sitten on upea valokuva auringonnoususta tai -laskusta? En minä vaan tiedä. Sitä on vaikeaa kuvailla sanoilla, mutta yleensä sellaisen tunnistaa heti kun sen näkee.

Täytyypä yrittää muistaa, että sama riski liittyy moneen muuhunkin valokuvausaiheeseen.