Islannin parlamentti hyväksyi IMMI:n

Kun oikeuksia ja avoimuutta nakerretaan joka suunnalta, myös täällä Suomessa, on mukavaa kuulla vaihteeksi vastakkaisesta kehityksestä.

Elinikäiseen velkavankeuteen ajetut islantilaiset saivat tarpeekseen, kun Kaupthing-pankki, Islannin talousromahduksen yksi pääarkkitehdeistä, kaiken kukkuraksi esti oikeusteitse Islannin yleisradiota uutisoimasta paljastuksia toiminnastaan. Siitä sai alkunsa prosessi, jonka tuloksena Islannin parlamentti on yksimielisesti hyväksynyt lakiesityksen, jonka ansiosta Islannista voi tulla maailman johtava sanan- ja lehdistönvapauden tyyssija. Eikä lain ole tarkoitus suojata vain islantilaisia itseään, vaan tarjota suojasatama myös muun maailman toimittajille, julkaisijoille, aktivisteille sekä uutis- ja tietolähteille. Lakipaketin nimi on Icelandic Modern Media Initiative eli IMMI.

Keskeisenä toimijana asiassa on myös WikiLeaks-sivusto, jonka “tarkoituksena on antaa ihmisille mahdollisuus vuotaa salaisia poliittisia tai kaupallisia dokumentteja julkisuuteen ilman kiinnijäämisen pelkoa” (Wikipedia).

Uutisointia maailmalla

AFP: Iceland safe haven for press freedom: Wikileaks insider

Iceland’s parliament, the Altingi, voted Tuesday to task government with finding ways to increase information freedom and to provide stronger protections for media sources and whistleblowers to make Iceland a leader in freedom of expression.

Sivun lopussa on muutama linkki muihin vastaaviin artikkeleihin, kuten seuraava.

The Independent: Iceland rewrites law to create haven for investigative reporting

Created with the involvement of the whistleblowing website Wikileaks, it increases protection for anonymous sources, creates new protections from so-called “libel tourism” and makes it much harder to censor stories before they are published.

Videot

WikiLeaks Release 1.0

Chaos Communication Congress, Berliini joulukuussa 2009. Julian Assange, WikiLeaksin perustaja, sekä Daniel Schmitt, yksi WikiLeaksin ohjausryhmän jäsenistä, esitelmöivät mm. WikiLeaksin tavoitteista ja saavutuksista, sekä erityisesti WikiLeaksin ja Islannin yhteistyön taustoista. Katsomisen arvoinen pätkä kokonaisuudessaankin.

YouTube – WikiLeaks Release 1.0 (1/7)

Islanti-osuus alkaa osasta 3/7 n. 6:00 kohdalta

Ko. videon voi ladata hiukan laadukkaampana MP4-formaatissa Chaos Communication Congressin sivustolta. Islanti-osuus 26:20 kohdasta eteenpäin.
http://events.ccc.de/congress/2009/Fahrplan/events/3567.en.html

Myös Assangen ja Schmittin vuotta aiempi (CCC 12/2008) esitelmä, joka taustoittaa syvällisemmin itse WikiLeaksin toimintatapoja ja periaatteita, on mielenkiintoinen, jos aihe kiinnostaa.
http://chaosradio.ccc.de/25c3_m4v_2916.html

Raekuuroja Kiikalassa

Toukokuun 2010 poikkeukselliset lämmin hellejakso päättyi ajankohtaan nähden runsaisiin ukkosiin. Ajoittain ukkosiin liittyi myös melkoisen runsasta raesadetta. Ohessa muutama kuva Kiikalasta lauantailta 22.5.

Hail storm Hail storm Hail storm Hail storm Hail storm Hail storm Hail storm

Kyseisen päivän ukkosille oli leimallista niiden hidas liike. Lähes paikallaan pysyvä ukkossolu sataa massiivisia määriä yhteen ja samaan paikkaan. Samana päivänä Perniössä sattunut tuhoisa taajamatulva aiheutui juuri tästä syystä.

Maidontuottajien mielenosoitus

Noin tuhat maidontuottajaa Belgiasta, Italiasta, Ranskasta, Saksasta ja muutamasta muusta EU-maasta kokoontui tänään osoittamaan mieltään Brysseliin. Suomalaisia en joukosta bongannut.

Maidontuottajat vaativat hintasäätelyjärjestelmää, joka nostaisi vapaakaupan romahduttamaa maidon tuottajahintaa.

Flickr

Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009 Dairy farmers protest, Brussels, 5th of Oct. 2009

Kesälomakuvia 2009

Kesälomakuvia sieltä ja täältä.

Silja Symphony Hellish fire Silhouette / flora Silhouette / fauna Cunning thief Some green plant Apple tree Intrusion Terrace Classic speedboat Brahehus Hälsningar från Brahehus Fisherman Abbey of Mont Saint-Michel View from Mont Saint-Michel Two seconds of solitude Low tide Sunbeams Interrupted by a paparazzo Sunset Artificial illumination Farmland Omaha beach Wreck Cool cat and suicidal dog Harbour City center Limestone cliffs Limestone beach Hypothermic daredevils

Flickr

(Teknisistä syistä ao. kartalla ei näy kuin osa yo. kuvista. Näitä ja muita kuviani voi tarkastella lähemmin Flickr-sivuston erillisellä kartalla.)

Vappuinen Manneken Pis valkolakissa

Joka vuosi vappuaattona brysselinsuomalaiset kokoontuvat lakittamaan Manneken Pis -patsaan. Ohessa muutama kuva tämän vuoden tapahtumasta.

Festive May Day speech Impatient crowd waits for the start of May Day celebration Manneken Pis is given its white Finnish student cap Fitting student cap for Manneken Pis Posing with Manneken Pis Manneken Pis as a Finnish high school graduate at May Day eve Manneken Pis and white Finnish student cap Champagne bottles are opened - May Day festivities may begin Finnish street musicians in front of Manneken Pis at May Day eve

Flickr